Koulutuksen kansikuva

 

Veme: Ympäristökasvatus osana varhaiskasvatusta
Yksiosainen koulutus

 

Vertaismentorointiryhmän teemana on ympäristökasvatus osana varhaiskasvatusta. Lapsuus on luontosuhteen muodostumisen kannalta korvaamattoman tärkeää aikaa. Uudessa vasussa ympäristökasvatus näkyy laajasti. Tule keskustelemaan ja oppimaan uutta esimerkiksi lähiympäristön hyödyntämisestä ja ulkona oppimisesta!

Ryhmän mentorina on lastentarhanopettaja Tiina Julin. Ryhmä toimii Tampereella.

Tervetuloa mukaan 5.10.2018 mentoreille ja aktoreille järjestettävään kick-off-tapahtumaan Tampereen monitoimitalolle, jossa orientoidutaan vertaismentorointiin ja sovitaan oman ryhmän aikatauluista.

Missä?: Monitoimitalo 13, (Satakunnankatu 13), Wivi Lönn (käynti Pellavatehtaankadun puolelta)