Koulutukset

Ratkaisu- ja voimavarakeskeinen 7-9-luokkien luokanvalvojien koulutusprosessi (Ryhmä A)

Thomas Skovholt rinnastaa vuorovaikutustyöntekijän työuran maratonjuoksuun. Hänen mukaansa työ tulisi rytmittää siten, että matkalla eteneminen on miellyttävää ja maaliin saavutaan rasitusvammoitta. Tavoitteeseen pääsemiseksi tulee omasta työhyvinvoinnista ja voimavarojen riittävyydestä huolehtia pitkänmatkan juoksijan tavoin - jokaisella askelluksella. 


Kohderyhmä

Tämä koulutus on osa Tampereen ympäryskuntien inkluusion kehittämistä tukeva yhteistoiminta-hanketta. Koulutus on suunnattu hankekunnista nimetyille 7.-9.-luokkien luokanvalvojille. Koulutukseen osallistujat nimetään hankekunnista, joten ilmoittaudu vain, jos sinut on nimetty koulutukseen oman kuntasi edustajaksi.


Kuvaus

Koulutusprosessiin kuuluu kolme koulutuspäivää (huhti/syys/marras), sekä loppuseminaari.

Koulutuksen tavoitteena on:

auttaa yläkoulun luokanvalvojia tunnistamaan omaan työhön liittyviä kuormitustekijöitä ja tunnistamisen myötä saada niitä paremmin hallintaan

vahvistaa osallistujien työssäjaksamista palvelevia ajattelu- ja suhtautumistapoja suhteessa omaan työhön

vahvistaa työssäjaksamista ja luoda kestävää työuraa tukevia käytäntöjä

vahvistaa työn merkityksellisyyden kokemusta luoda toimintamalleja sovellettavaksi erilaisiin tilanteisiin

tuottaa ja jakaa konkreettisia ideoita ja välineitä ilmiöiden ja haastavien arjen tilanteiden ymmärtämiseksi ja niissä toimimiseksi

Koulutuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii ratkaisukeskeinen tapa lähestyä asioita. Koulutuksen työmuoto on osallistujien kokemuksista ja tarpeista nousevien tapausesimerkkien läpikäyminen.

Kokemusten pohjalta käydään läpi ongelmien tunnistamisen pulmia ja luodaan toimintamalleja sovellettaviksi erilaisiin tilanteisiin.

Kouluttajina toimivat Henriikka Lappalainen (YtM, Opettaja, Psykoterapeutti, Työnohjaaja) sekä Jaana Rajaveräjä (TtM, Hoitotyön opettaja, Psykoterapeutti, Työnohjaaja)


Suoritustapa

Ensimmäinen koulutuspäivä huhtikuussa toteutetaan etäyhteydellä. Syksyn koulutuspäivät 22.9. ja 17.11. pyritään toteuttamaan lähipäivinä Tampereella.

Hankkeen loppuseminaari järjestetään ma 29.11. Tampere-talossa.


Materiaalit

Koulutusten materiaalit löytyvät kunkin koulutuksen sivulta muutamaa päivää koulutuksen jälkeen. Käythän siis itsenäisesti poimimassa materiaalit Eeventistä.


Hintatiedot

Hanke on valtionavustushanke, jossa ovat mukana Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi. Kunnat voivat nimetä hankkeen koulutuksiin erikseen sovitun määrän henkilöitä ilman erillistä maksua. Hankkeen kustannuksista ja omavastuuosuuksista on sovittu erillisellä sopimuksella.


Lisätietoja

Koulutukseen onnistuneesti Ilmoittautuneille lähetetään vahvistusviesti. Vahvistusviestit saattavat päätyä roskapostin joukkoon, joten tarkistathan myös roskapostikansion.

Koulutuksissa tarjotaan pääsääntöisesti aamukahvi/ -tee ja pieni suolainen sekä iltapäiväkahvi/ -tee. Lounaat ovat omakustanteisia, ellei toisin mainita.

Koulutuksen jälkeen osallistujat saavat sähköpostiinsa palautelinkin. Annathan palautetta aina käytyäsi koulutuksessa, jotta voimme kehittää toimintaamme!

Voit kysyä koulutukseen liittyvistä asioista Osakkeen koordinaattorilta


Kirjaudu tai rekisteröidy ilmoittautuaksesi oikeasta yläkulmasta


Takaisin koulutuksiin

Tiedot

Päivät

  • 16.04.2021 08:30 - 15:30
    Paikka Verkkokoulutus, linkki toimitetaan osallistuneille.
    Kouluttaja(t) Henriikka Lappalainen ja Jaana Rajaveräjä

Paikkoja

  • Osallistujia 15 / 24
  • Varasijalla 0 / 5

Materiaalit