Koulutuksen kansikuva

Ohjaajan omat tunnetaidot ja niiden kehittäminen

HUOM! Koulutus siirtyy verkkoon. Ilmoittautuneille toimitetaan linkki koulutukseen.

Kohderyhmä: Koulutus on tarkoitettu koulunkäynnin- sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajille esi- ja perusopetuksessa.

Koulutuksessa keskitytään omien tunnetaitojen havaitsemiseen ja kehittämiseen erityisesti kasvattajuuden näkökulmasta.

Millaisia tunteita työ herättää? Miten tunnistan erilaisia tunteita? Miten toimin viisaasti tunteideni kanssa, jotta minulla ja lapsilla/nuorilla, joiden kanssa työskentelen, on hyvä olla?

Yksiosainen koulutus

Ohjaajien tunnetaito-osaaminen on merkittävä taito, sillä työ on pitkälti vuorovaikutusta. Ohjaaja kykenee parhaiten ohjaamaan oppilasta kehittämällä omaa tunnetaito-osaamistaan. Kun hän ensin pystyy tunnistamaan omat, erilaisissa tilanteissa nousevat tunteet, osaa hän säädellä toimintaansa tarkoituksenmukaisesti tilanteesta riippuen.

Koulutuspäivän teemat:

- Tutustutaan omaan sisäiseen tilaan ja tunneilmastoon

- Miten kohtaan hankalia tunteita ja miten olen niiden kanssa

- Miten lisään myönteisiä tunteita

- Miten myötätunto itseäni sekä muita kohtaan auttaa minua arjen eri tilanteissa